Kirjoitettu 12.11.2021

Syyskokous 2021 tiedote

Kauhavan Perussuomalaiset ry:n syyskokouksessa Kitkan majalla torstaina 11.11 tehtiin seuraavia valintoja. Puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Risto Mattila.

Hallitukseen valittiin vuodelle 2022: Arto Rinne varalle Olli Aula, Esa Puronvarsi varalle Vuokko Aula, Heikki Haukkala varalle Marjut Ristolainen, Anastasia Budde varalle Katriina Kojola, Martti Puronvarsi varalle Taina Rantala, Martti Koivisto varalle Ilkka Haanpää ja Reima Lilja varalle Jyri Poltto.

Piirikokousedustajiksi valittiin vuodelle 2022: Risto Mattila varalle Martti Koivisto, Jyri Poltto varalle Olli Aula, Ilkka Haanpää varalle Vuokko Aula, Martti Puronvarsi varalle Taina Rantala, Esa Puronvarsi varalle Harri Tyni, Katriina Kojola varalle Hannu Salonpää, Anastasia Budde varalle Marjut Ristolainen, Heikki Haukkala varalle Reima Lilja, Arto Rinne varalle Heiti Kesa.

Piirihallitukseen vuodelle 2022 esitetään Martti Puronvarsi ja varajäseneksi Risto Mattila.

Toimintasuunnitelmaan vuodelle 2022 kirjattiin mm. Tulevan vuoden tärkein tehtävä on ensi tammikuussa pidettävät aluevaalit. Tavoitteena saada Kauhavalta läpi kaksi ehdokasta uuteen aluevaltuustoon. Kevään 2023 eduskuntavaaleihin valmistaudutaan nimeämällä Kauhavalta oma ehdokas. Tulevana vuotena osallistutaan myös alueellamme järjestettäviin markkina- ja yleisötapahtumiin.

Kirjoitettu 23.9.2021

Puoluejohtoa tavattavissa la 25.9

Puolueen 2. ja 3. varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas ja Sebastian Tynkkynen tavattavissa lauantaina Alahärmän Halpa-Hallin pihassa klo 15.00-16.00.

Paikalla myös Kauhavan Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuja ja muita luottamushenkilöitä.

Makkaratarjoilu. Tervetuloa!

Kirjoitettu 17.6.2021

Kiitämme kaikkia äänestäjiä!

Perussuomalaiset teki Kauhavalla selkeän vaalivoiton, saimme valtuustoon peräti 8 valtuutettua.
Kauhavan Perussuomalaiset kiittää nöyrästi kaikkia äänestäjiä.

Terveisin
Risto Mattila
Puheenjohtaja

Kirjoitettu 4.5.2021

Kauhavan Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaat

Aula Olli, eläkeläinen, yrittäjä
Budde Anastasia, merkonomi, BBA-opiskelija
Ekola Marko, taksinkuljettaja
Haanpää Ilkka, vanhempi rikoskonstaapeli
Haukkala Heikki, yrittäjä
Jaakkola Alpo, kirvesmies
Kallio Ari-Ville, maatalouslomittaja
Kamppinen Aapo, maanviljelijä
Kesa Heiti, ent. lennonopettaja, jälkimarkkinajohtaja
Koivisto Jari-Pekka, mekaanikko
Kojola Katriina, merkonomi, lähihoitajaopiskelija
Kuuru Juho, tuotantotyöntekijä
Lilja Reima, suurtalouskokki
Luostari Kari, rakennusinsinööri, eläkeläinen
Mattila Risto, yrittäjä, koneinsinööri
Mäki-Haapoja Mira, vastaanottovirkailija, yrittäjä
Nuutinmäki Päivi, yrittäjä, viestintäsihteeri
Ojala Hannu, muusikko
Pirhonen Joni, levyseppähitsaaja
Poltto Jyri, yrittäjä
Puronvarsi Esa, yrittäjä, maanviljelijä
Puronvarsi Martti, metsätalousinsinööri
Rantala Taina, eläkeläinen, lähihoitaja
Rinne Arto, eläkeläinen
Salonpää Hannu, laatuasiantuntija, työsuojeluvaltuutettu
Sandvik Jan-Erik, isännöitsijä
Sillanpää Santeri, yrittäjä
Syri Piia, myyjä
Valkama Sakari, eläkeläinen, ent.työnjohtaja
Voltti Markku, eläkeläinen
Välikangas Vuokko, toimintaterapeutti
Ylitalo Seppo, yrittäjä

Ehdokkaiden tarkemmat esittelyt löytyy ehdokasgalleriasta.

Kirjoitettu 28.1.2021

Järjestäytymiskokous 28.1.2021 tiedote

Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Martti Puronvarsi, sihteerinä jatkaa Anastasia Budde ja taloudenhoitajana Marjut Ristolainen. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Kirjoitettu 19.11.2020

Syyskokous tiedote 2020

Kauhavan Perussuomalaisten syyskokous pidettiin 12.11.2020 Alahärmän palvelutoimistolla.

Puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Risto Mattila.
Hallitukseen valittiin vuodelle 2021: Esa Puronvarsi varalle Arto Rinne, Heikki Haukkala varalle Marjut Ristolainen, Anastasha Budde varalle Jukka Mäkelä, Martti Puronvarsi varalle Mika Kankaansyrjä, Martti Koivisto varalle Hannu Salonpää, Reima Lilja varalle Piia Syri

Toiminnantarkastajana jatkaa Jukka Aerikkala ja varatoiminnantarkastajana Harri Tyni. Piirikokousedustajiksi vuodelle 2021 valittiin: Risto Mattila varalle Jukka Mäkelä, Martti Puronvarsi varalle Mika Kankaansyrjä, Esa puronvarsi varalle Harri Tyni, Katriina Kojola varalle Hannu Salonpää, Anastasha Budde varalle Marjut Ristolainen, Heikki Haukkala varalle Reima Lilja ja Arto Rinne vara Lauri Luomaluhta

Piirihallitukseen vuodelle 2021 esitetään Martti Puronvarsi ja varajäseneksi Heikki Haukkala.

Kaikki henkilövalinnat olivat yksimielisiä.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2021

Tulevan vuoden tärkein tehtävä on ensi keväänä pidettävät kunnallisvaalit. Hyvässä vauhdissa olevaa kunnallisvaaliehdokashankintaa jatketaan heti vuoden alusta aina ehdokashankinta hakemusten jättöpäivään 9.3 asti. Kunnallisvaaleihin pyritään saamaan mahdollisimman kattava ja laadukas lista ehdokkaita eri puolilta Kauhavaa. Tavoitteena kasvattaa valtuustoryhmän koko Kauhavan kaupunginvaltuuston toiseksi suurimmaksi.Tulevana vuotena osallistutaan myös alueellamme järjestettäviin markkina- ja yleisötapahtumiin.Jäsenhankintaan ja varainkeruuseen panostetaan entistä tehokkaammin.

Yleiskeskustelussa kirjattiin kannanottona, että Kauhavan Perussuomalaiset haluaa säilyttää turpeentuotannon Suomessa myös tulevaisuudessa, koska turve on kotimainen energianlähde ja tärkeä energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Lisäksi yhdistys vastustaa jyrkästi polttoaineverojen korotuksia, koska henkilöauto on monelle välttämätön kulkuneuvo maaseudulla, ei yksityisautoilun kustannukset saa nousta kohtuuttoman korkeiksi.

Kirjoitettu 24.1.2020

Hallituksen järjestäytymiskokous 24.1.2020

Kauhavan Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksessa uudeksi varapuheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Mika Haapsaari
sihteerinä jatkaa Anastasha Budde ja taloudenhoitajana Marjut Ristolainen.
Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Kirjoitettu 8.11.2019

Risto Mattila jatkaa puheenjohtajana

Kauhavan Perussuomalaisten sääntömääräinen syyskokous pidettiin 7.11.2019 Alahärmän palvelutoimistolla.

Puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Risto Mattila.
Hallitukseen valittiin Esa Puronvarsi, Heikki Haukkala, Anastasha Budde, Martti Puronvarsi, Mika Haapsaari ja Reima Lilja.
Varajäseniksi valittiin Martti Koivisto, Marjut Ristolainen, Jukka Mäkelä, Mika Kankaansyrjä, Hannu Salonpää ja Piia Syri.

Piirikokousedustajiksi valittiin Risto Mattila varalle Esa Puronvarsi, Martti Puronvarsi varalle Mika Kankaansyrjä, Jukka Mäkelä varalle Harri Tyni,
Mika Haapsaari varalle Hannu Salonpää , Anastasha Budde varalle Marjut Ristolainen , Heikki Haukkala varalle Reima Lilja.

Piirihallituksen jäseneksi esitetään piirin syyskokouksessa 1.12.2019 Mika Haapsaari ja varalle Martti Puronvarsi.

Toiminnantarkastajana jatkaa Jukka Aerikkala ja varatoiminnantarkastajana Harri Tyni.

Kirjoitettu 14.3.2019

Mika Kankaansyrjän vaalikampanja

Mikan eduskuntavaalikampanjan uutisia ja tapahtumia voit seurata ehdokkaan omilla kotisivuilla:
www.kankaansyrja.fi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/mika-kankaansyrja
tai
facebookissa:
https://www.facebook.com/EhdokasMikaKankaansyrja/

Kirjoitettu 16.1.2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 15.1.2019

Kauhavan Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksessa tehtiin seuraavanlaiset valinnat;
varapuheenjohtajana jatkaa edelleen Heikki Haukkala, sihteerinä Anastasha Budde ja taloudenhoitajana Marjut Ristolainen.
Syyskokous valitsi viime vuoden puolella Risto Mattilan jatkamaan puheenjohtajana.
Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Kirjoitettu 10.12.2018

Mika Kankaansyrjä eduskuntavaaliehdokkaaksi

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri on 9.12.2018 nimennyt Mika Kankaansyrjän Kauhavan eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Kirjoitettu 10.11.2018

Syyskokoustiedote 2018

Risto Mattila jatkaa puheenjohtajana
Kauhavan Perussuomalaiset ry:n paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin perjantaina 9.11 Kauhavalla. Puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Risto Mattila. Hallitukseen valittiin Esa Puronvarsi, Heikki Haukkala, Jukka Mäkelä, Martti Puronvarsi, Marjut Ristolainen ja Reima Lilja. Varajäseniksi valittiin Martti Koivisto, Mika Haapsaari, Hannu Salonpää, Mika Kankaansyrjä, Anastasha Budde ja Piia Syri. Piirihallitukseen esitetään varsinaiseksi jäseneksi Mika Haapsaari ja hänelle varajäseneksi Heikki Haukkala. Piirikokousedustajiksi nimettiin Risto Mattila, Martti Puronvarsi, Jukka Mäkelä, Mika Haapsaari, Anastasha Budde ja Heikki Haukkala.

Kirjoitettu 14.8.2018

Seurakuntavaalit 2018

Kauhavan Perussuomalaiset ry. on päättänyt aiempien vuosien tapaan lähteä seurakuntavaaleihin omalla Kauhavan Perusseurakuntalaiset -nimisellä listalla.

Seurakuntavaalit pidetään 18.11.2018. Ehdokaslistat pitää jättää 17.9.2018 mennessä, joten aikaa on ilmoittautua vielä.

Mikäli ehdokkuus kiinnostaa, niin ota yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan!

Risto Mattila

 

Kirjoitettu 1.2.2018

Hallituksen järjestäytymiskokous 31.1.2018

Kauhavan Perussuomalaiset ry. piti sääntömääräisen järjestäytymiskokouksensa keskiviikkona 31.1.

Syyskokouksessa valitun puheenjohtajan Risto Mattilan lisäksi, tehtiin seuraavat valinnat;

varapuheenjohtajana jatkaa Heikki Haukkala, sihteeriksi valittiin Anastasha Budde ja rahastonhoitajaksi Marjut Ristolainen, kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Hallitukseen kuuluu myös Esa Puronvarsi, Martti Koivisto, Martti puronvarsi ja Reima Lilja.

Varajäseniä ovat Jukka Mäkelä, Mika Haapsaari, Hannu Salonpää, Mika Kankaansyrjä ja Marko Lindholm.

Kirjoitettu 20.6.2017

Tiedote puheenjohtajavalinnoista

Kauhavan Perussuomalaiset ry:n hallitus ja valtuustoryhmä pysyy Jyväskylässä valitun uuden puoluejohdon takana,
koska jokainen ehdokkaana ollut kävi reilun kampanjan ja tuli demokraattisesti valituksi suoralla jäsenvaalilla.
Perussuomalaiset jatkaa toimintaansa Kauhavalla yhtenäisenä puolueena kuten tähänkin asti.

Hallitus ja valtuustoryhmä

 

Kirjoitettu 6.6.2017

Uusi kaupunginvaltuusto kokoontui

Maanantaina 5.6 kokoontunut uusi kaupunginvaltuusto teki seuraavanlaisia valintoja:

Kaupunginhallitukseen valittiin 1 varapuheenjohtajaksi. Mika Kankaansyrjä (Martti Puronvarsi) ja jäseneksi Risto Mattila (Mika Haapsaari)

Teknilliseen lautakuntaan Jari-Pekka Koivisto (Heikki Haukkala)

Kasvatus ja opetuslautakuntaan Esa Puronvarsi (Marko Lindholm)

Ympäristölautakuntaan Tuija Takala ja Mika Haapsaari (Noora Budde ja Lauri Luomaluhta)

Elämänlaatulautakuntaan puheenjohtajaksi Martti Puronvarsi (Mika Haapsaari)

Tarkastuslautakuntaan Marjut Ristolainen (Noora Budde)

Alahärmän asukaslautakuntaan Marko Ekola (Ari Känsäkangas)

Ylihärmän asukaslautakuntaan Arto Rinne (Lauri Luomaluhta)

Kauhavan asukaslautakuntaan Noora Budde (Jorma Jokelainen)

Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Risto Mattila, varapuheenjohtajana Martti Puronvarsi ja sihteerinä Esa Puronvarsi.

(Henkilökohtaiset varajäsenet sulkeissa.)

Kirjoitettu 11.4.2017

Vaalivoitto tuli Kauhavalle!

Kauhavalla Perussuomalaiset sai valtuustoon kaksi lisäpaikkaa. Mika Kankaansyrjä oli
ylivoimainen ääniharava 439 äänellä ja toiseksi eniten eli 274 ääntä koko Kauhavalla keräsi
Risto Mattila. Valtuuston valittiin myös Martti Puronvarsi, Esa Puronvarsi, Tuija Takala ja Mika Haapsaari.

Huomioon ottaen valtakunnallisen kannatuksen laskun, voimme olla Kauhavan tulokseen erittäin tyytyväisiä.

Kauhavan Perussuomalaiset kiittää nöyrästi kaikkia äänestäjiä ja ehdokkaitaan hyvästä työstä.

Työt jatkuu ja ollaan yhteydessä!

Kirjoitettu 13.1.2017

Hallitus järjestäytyi 10.1.17

Kauhavan Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokous 2017 pidettiin
tiistaina 10.1 Kauhavan kaupungintalolla.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Haukkala, sihteerinä jatkaa Reima Lilja ja
taloudenhoitajana Sari Kivistö.
Kokouksessa nimettiin myös uusia kunnallisvaaliehdokkaita.

Kirjoitettu 15.12.2016

Ryhdy kuntapäättäjäksi – tule PS:n ehdokkaaksi

Äänestäminen kuntavaaleissa on tärkeä tapa vaikuttaa oman kunnan asioihin mutta kaikkein tehokkainta on asettua itse ehdolle. Perussuomalaiset ovat juuri sinulle sopiva, tavallisten ihmisten puolue. Maalaisjärki ja asiakeskeisyys siivittävät paikallista politiikkaamme kuntalaisten ääntä kuunnellen vaalipäivänä 9.4.2017.

Me Perussuomalaisissa tiedämme, että asiat eivät muutu itsekseen, vaan niille täytyy tehdä jotain. Ehdokkailtamme ei vaadita erityistä politiikan osaamista, vaan asenne ratkaisee. Olemme jo saaneet ehdokkaiksi monenlaisia ihmisiä – naisia, miehiä, nuoria, perheellisiä, senioreita, opiskelijoita, työntekijöitä, virkamiehiä, johtajia, yrittäjiä jne. ja heistä jokainen tuo mukanaan oman asiantuntemuksensa.

Jos tunnistat itsessäsi kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitamista kohtaan ja haluat oppia uutta, toivotamme sinut lämpimästi ehdokkaaksemme kevään 2017 vaaleihin.

Tutustu tästä ehdokasoppaaseemme.

Klikkaa tästä ilmoittautumaan ehdolle.

Jokainen ehdokas luo oman ehdokasesittelyn vaalisivustolle

Ehdokaspakettiin kuuluu, että jokainen ehdokas luot itse oman esittelysivun puolueen sivuilla olevaan ehdokasgalleriaan. Katso tästä hyvä esimerkkikokonaisuus ehdokasesittelysivusta.

Ehdokassivun luomista varten tarvitset PS-Tunnuksen eli rekisteröitymisen puolueen kotisivuille. Tämä on helppoa. Jos olet jo paikallisyhdistyksen hyväksymä ehdokas mutta sinulla ei ole omaa PS-Tunnusta, toimi seuraavasti:

  1. Rekisteröi tästä ensin oma PS-Tunnus, jos sinulla ei sitä ole jo käytössä ja
  2. ilmoittaudu tästä ehdolle netissä.
  3. Saat yhdistykseltä sähköpostia ehdokkuuden vahvistumisesta/rekisteröinnistä ehdokasgalleriaan.
  4. Täytä ehdokassopimus- ja ehdokassuostumus-lomakkeet omalle yhdistykselle.
  5. Täydennä ehdokasesittelyysi kuvat, ajatukset, teemat ja pyydä yhdistystäsi julkaisemaan esittelysivusi PS:n ehdokasgalleriaan.

Perussuomalaisten ehdokkaiden vaalisivusto on verkkopohjainen ehdokasgalleriamme, jossa esittelemme eri puolella Suomea ehdolla olevat kuntavaaliehdokkaamme. Sivustolta voi tutustua ehdokkaiden vaaliteemoihin ja katsoa ehdokkaan omista tapahtumailmoituksista, missä hän on tavattavissa. Lisäksi sivujen ehdokastietoja käytetään julisteiden ja vaalilehtien painatukseen.

Klikkaa tästä tutustumaan ehdokasgalleriaan.

Lisätietoja ehdokasgalleriasta, ota yhteyttä tuki@nullperussuomalaiset.fi tai puh. 040 661 6919.

Talvisin vaaliterveisin

PS-tukipalvelut

Jaana Vesterinen-Prähky
projektisuunnittelija

Kirjoitettu 1.12.2016

Risto Mattila jatkaa puheenjohtajana

Kauhavan perussuomalaiset ry:n paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 24.11 Kortesjärvellä. Risto Mattila valittiin yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Anneli Annala, Heikki Haukkala, Heikki Niemi, Reima Lilja, Martti Puronvarsi ja Arto Rinne. Varajäseniksi valittiin Noora Budde, Martti Koivisto, Ari Känsäkangas, Marko Lindholm, Lauri Luomaluhta ja Hannu Salonpää. Piirihallitukseen esitetään Vaasassa 3.12 pidettävässä piirin syyskokouksessa varsinaiseksi jäseneksi Arto Rinne ja hänelle varajäseneksi Martti Koivisto. Vuoden 2017 toimintasuunnitelman keskiössä ovat kevään kunnallisvaalit. Vaaleihin panostetaan voimakkaasti ja tavoitteena on lisätä valtuutettujen määrää huomattavasti nykyisestä. Kauhavan Perussuomalaiset tarjoaa äänestäjille selkeitä poliittisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja nykyiseen Kauhavalla harjoitettavaan politiikkaan verrattuna. Perussuomalaisille tärkeitä asioita ovat mm. Kauhavan kaupungin alueiden tasapuolinen kehittäminen, tavallisen kuntalaisen edun hoitaminen ja kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoasioihin. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulu ja päivähoitopalvelut on turvattava kaikille kohtuullisen matkan päässä. Keväällä järjestetään tori- ja vaalitapahtumia, joissa voi tavata puolueen kunnallisvaaliehdokkaita. Jäsenhankintaan ja varainkeruuseen panostetaan entistä tehokkaammin. Tulevista kokouksista, tapahtumista ja toritilaisuuksista tiedotetaan sekä paikallislehdessä, että puolueen lehdessä ja yhdistyksen omilla kotisivuilla.

Kirjoitettu 3.11.2016

SYYSKOKOUS 24.11

Kauhavan Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen Syyskokous

pidetään torstaina 24.11 klo.19.00 Kortesjärven palvelutoimistolla os. Jääkärintie 80.

Esillä sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hallitus.

Hallitus kokoontuu klo.17.30. Tervetuloa!

Huom! Paikalla voit täyttää myös kunnallisvaaliehdokas hakemuksen.

 

Kirjoitettu 7.7.2016

Ilmoittaudu kunnallisvaaliehdokkaaksi!

Kunnallisvaaliehdokas hakemuksen voit täyttää tämän linkin kautta.

https://ehdolle.perussuomalaiset.fi/

Paikallisyhdistyksen hallitus käsittelee hakemukset mahdollisimman pian.

-Risto Mattila